Nahkakenkäkoululainen

11.9.2016, Hexit-päivä 78.

Koulun alkuun on kahdeksan päivää. Jos tähän saakka on riittänyt, että siivoaa lapsen vaatekaapin loppukesästä siten, että hyllyille jää vain ehjiä ja päälle mahtuvia vaatteita, tsekkaa, että kengät, lippis ja reppu ovat ”ok”, niin kersan on voinut lähettää melko huoletta opiskelemaan.

Miten meidän pitää nyt varustautua, kyselin suomalaisrouvalta, jonka jälkikasvu on koulussa, jossa lapsen on tarkoitus aloittaa. 

Sain neuvoiksi, että tarvitsisimme koulupukuun kauluspaitoja, ainakin pari, shortsit sekä urheilukamat eli paita ja shortsit sekä lippiksen (kuumimmilla keleillä hattu pakollinen). Kouluasun kanssa tulisi olla valkoiset sukat ja mustat kengät. Suositus on, että nahkakengät, mutta käytännössä kaikilla on kuulemma kevyempiä kangaskenkiä. Umpinaiset kuitenkin.

Umpikengät tuntuvat jotenkin sadistisilta, kun itse lipsuttelisi mieluiten varvastossuilla. Niistä saa viidellä dirhamilla Carrefourista.

Ja liikuntatuntien lenkkarit pitäisi olla valkoiset. Uintia varten on hankittava tummansiniset uikkarit ilman isoja kuvioita tai merkkejä. 

Järjestyksen ja organisoidun toiminnan ystävän, aviomieheni, naama ei rävähtänyt vaikka minua moinen ohjeistaminen arvelutti. 

– Mä taidan rakastaa Dubaita, hän totesi.

– Ei tarvitse soveltaa eikä säätää mitään, kun vaatetuspolitiikka on selkeä.

Ja kyllä, ei näy vanhempien varallisuusaste, kun lapsoset ovat ulkoisesti samasta muotista.

Dubaissa on parikin kauppaa, jotka koulu-uniformuja myyvät. Hyllystä löytyivätkin kauluspaidat, lippis, prässishortsit sekä jumppakamat. Kenkiäkin kävimme samalla reissulla sovittelemassa. 

Pojan vaivalla kasvatettua ananastukkaa sentään ei tarvitse keriä lyhemmäksi, sillä se ei ole pidempi kuin säännöt määräävät, eli ei ulotu paidan kauluksiin. Tytöillä hiusten (oltava kiinni) pompuloille ja klipsuille oli niillekin sallitut värit määritelty.

Korut on kielletty, korviksille on kokorajoitukset.

Koulu, johon lapsi hyväksyttiin, ei ole täkäläisittäin kalleimmasta päästä. Tuhansien eurojen vuosimaksuista huolimatta kouluvaatteet, ruoka, välineistö ja harrastekerhot pitää kustantaa erikseen.

Koska museoita ei juuri ole, ei niihin myöskään retkeillä. Suomalainen tuttava kertoi juuri, että pojan luokka olisi lähdössä keväällä opintoretkelle Borneoon viidakkoon, eräs täällä asuva äiti kauhisteli blogissaan koulunsa 12-vuotiaiden ”8-päiväistä luksuskoskenlaskuretkeä Nepaliin”.

Tuskin se sen ikimuistoisempaa kuitenkaan kuin kevätretki Turun Linnaan ja ritariksi lyöminen?

Koululaisten edellytetään kantavan matkassaan myös tablettia ja/tai läppäriä, jota/joita hyödynnetään muun muassa translate-ohjelmien muodossa. Koulukirjoja on ib-kouluissa vähänlaisesti. Kuulemma. Iltapuhteinaan saakin usein vääntää esitelmiä Powerpointilla. Se on hyvä se, lapsi voi sitten opettaa.

Ilon aiheita riittää: meidän ei tarvitse hankkia lapselle koulukuljetusta, sillä lähikoulun sijainti mahdollistaa polkupyörällä kulkemisen. Se ei ole kovin muodikasta eikä yleistäkään täällä, mutta olen lupautunut kävelemään joka aamu lapsen seurana. Villi veikkaus, että jouluun mennessä hän jo toivoo, etten tulisi.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s