Askartelu-automaatti

26.9.2016, 93. Hexit-day.

Kausi on vaihtunut. Enää kasvit eivät tarvitse niin paljon vettä, sanoo puutarhuri. Nyökyttelemme naamat hiestä kiiltäen. 

Jos säässä on siirrytty uudelle asteikolle, me emme ole synkassa. Yhtä kuuma on. Lämpötila kipuaa päivisin edelleen yli 40 asteen, vaikka aamulla seitsemän korvilla on miellyttävät alle 35 astetta.

Lasta ei voi edelleenkään mennä hakemaan koulusta valkoiseen toppiin pukeutuneena. Tein sen virheen yhtenä päivänä. Viimeisen kilometrin pelkäsin pidätystä siveyssyistä. Olisin varmaan soittanut siipan hakemaan, ellen olisi halunnut päästä prassailemaan uudella ennätyksellä: kolme kilometriä infernaalisesti hiertävillä korkkareilla ja alle 40 minuuttia! (Vrt. Google Mapsin mukaan meiltä kävelee koululle 37:ssä minuutissa.)

Tänään on järjestyksessään toinen koulupäiväni. Tarjouduin apuopettajaksi säätiön ylläpitämään Dubain Suomi-kouluun. Dubain Suomi-koulu on verrattain iso, sillä tänäkin vuonna mukaan on ilmoittautunut yli sata lasta. Valtaosa heistä on alle 10-vuotiaita *. Lisäksi pääemiraatti Abu Dhabissa on oma Suomi-koulunsa.

Koulu = 1,5 h kerhomaista opetusta kerran viikossa. (Apu)opettaja on ehkä hiukan mahtipohtinen termi tässä tapauksessa, sillä lastentarhaikäisten kanssa rooli on lähinnä äidin, kerhotädin, lastenvahdin ja panssaroimattoman mellakkapoliisin risteytys.

Ryhmässämme on kymmenkunta lasta. Kaikkien ykköskieli ei ole suomi ja niinpä yksi tärkeimmistä asioista onkin puhua heidän kanssaan selkeää suomea ja opettaa sitä leikin ja laulun varjolla. Lyödään voluumia sitten vain isommalle, kuittasi työparini, ryhmän vastuuopettaja, kun murehdin lauluääntä ja musiikin kutosta. Ja kyllähän me piirissä osasimme pyöriä.

Suomalaisen (kuva)kirjallisuuden merkitys onkin täällä aivan mittaamaton. Mikä olisikaan parempi opetusväline 100-vuotiselle Suomen historialle kuin Mauri Kunnaksen Koiramäet? Ja Herra Hakkaraisen täällä tuntevat kaikki. Ainakin alle 6-vuotiaat.

Täällä ollessani olen löytänyt Elisan sähköiset kirjat. Totta, ne eivät haise kirjahyllylle, sivut eivät lepata tuulessa, eivätkä ne ole luettavissa padin kuumumisen vuoksi auringossa, mutta muutoin aivan loistava keksintö. Jos The kirja maistuu parhaiten pötköttävässä asennossa, sähköistä voi lukea läppäriltä ja näyttää samaan aikaan todella tehokkaalta. Ei tarvita kirjanmerkkejä, ei hyllytilaa, ei pölyhuiskua.

Hiukan paperikirjoja huokeampiakin ovat. Tai sitten minä kuvittelen, sillä minä olen paatunut alekirjakorimylläri. Se onnistuu myös sähköisesti, vaikkei siinä olekaan samaa löytämisen riemua. 

Tänään löysin konttitavaroiden joukosta Metsän Tarina dvd:n. Alkoi tehdä mieli ketunleipiä. 

Ja ehkä piimää.
(* tekstiin täsmennetty myöhemmin suomikoululaisten ikähaitaria ja koulun kokoa).

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s