Kopterilla markettiin

29.9.2016. Hexit-day nro. 96.

Ilmankosteus sisällä 77%. Tiedän, sillä mies oli piilottanut konttikuljetuksena saapuneiden laudeliinojensa sisään Motonetin monitoimimittarin.

Siirryin ulos sohvalle odottamaan gekkoa. Ilmankosteus on vielä sisätilojakin suurempi.

Varpusparvikin kävisi. Tirppajoukkiota ei ole näkynyt pariin päivään. Täällä olisi tarjolla nurmikolle murustamani täysjyvävehnäinen Carrefourin paahtoleipäviipale.

Carrefourin pihalla on muuten helikopterikenttä. Yyberin kopterilla pääsisi liki pääovien eteen. Sponsori on ollut hieman nahkea, kun olen ehdottellut, että voisin alkaa käymään kaupassa ”taksilla”.

Ilmankosteus ei sano allekirjoittaneelle lukuina mitään. Mutta käytännössä se tarkoittaa sitä, että tarrakiinnitteiset wc-raikastimet eivät pysy kiinni kaakeleissa. Ja että aamuisin voi piirrellä vesipisaroivaan ikkunaan. Sisä- ja ulkopuolelle.

Aikani kuluksi olen seurannut sosiaalisesta mediasta täällä asuvien expattien keskustelua aiheesta ”Kuinka varaudun, jos pahin tapahtuisi”. Ts. Puoliso, sponsori, eli se talouden kenties ainoa työssäkäyvä menehtyisi. Miten käy expatin perheelle?

Muutamalla tuhannella eurolla paperiasiat voi hoitaa täkäläisittäin vaaditulle tolalle jäljelle jäävän perheen elon turvaamiseksi, mutta siitäkään huolimatta kaikki ei välttämättä mene putkeen. 

Tilit (kaikki mahdolliset) sulkeutuvat kuulemma muutamassa tunnissa suruviestin saavuttua ja koska sponsoriksi nimetty lepää ikiunessa, maassa ei kauaa voi leskenä oleskella asioita järjestämässä. Ei sponsoria – ei oleskelulupaa.

(Muslimi)miestä ei edes aviovaimo voi periä olipa omaisuus sitten yhteinen tai ei. Perijä on lähin miespuolinen sukulainen.

Tämä näin karkeasti tiivistettynä. 

Jos molemmat sattuisivat potkaisemaan tyhjää yht’aikaisesti, olisi lapsille hyvä olla määrättynä väliaikainen huoltaja, neuvottiin.

Mitä me teemme, jos joku täräyttää sukellusveneenkokoisella maasturilla autosi perään liian lujaa, kyselin siipalta. 

Kummallakaan meistä ei ole aikomusta kuolla, sillä avioliittomme on solmittu kirjallisesti määräaikaiseksi. Nyt joku epäilee, laskenko leikkiä. En laske. Jäljellä on  38 vuotta 3 kk ja 3 viikkoa ja 1 päivä. Ja viisi optiovuotta päälle siltä varalta, että kummankaan maallinen taivallus ei pääty ennen aikojaan.

Onhan kuolemaan varautuminen aiheena jokseenkin kiusallinen ja surullinen, mutta täällä – ja milloin vain elämässä – on kaikki mahdollista. 

Keskustelijat, joilla valitettavasti (osanottoni) oli omaakin kokemusta, neuvoivat pitämään pankkitileillä molempien käyttöoikeudet ja pahimman sattuessa tyhjentämään tilit käteiseksi. 

Eilen minä dyykkasin. Elämäni ensimmäisen kerran. En tiedä onko se sallittua, mutta hetken mielijohteesta tongin lehtiroskiksen viereen sijoitettua laatikkoa. Sieltä pilkisteli kirjoja. Kotiinviemisiksi löytyi kouluikäisille tarkoitettu kuvateos muinaisesta Egyptistä sekä logiikkatehtäviä. Aviomies sai iltapähkinäksi teoksen, jonka jokaisessa luvussa on kuvaus murhasta ja muutamassa minuutissa pitäisi selvittää syyllinen.

Hän kiitti kauniisti aarteista, mutta kolmannen otsapoimun ja ylimmän nenänvarsirypyn yhdistelmästä saattoi lukea hänen epäilevän minun saaneen liikaa aurinkoa.

Ei ehkä aurinkoa, mutta ulkoilmaa kyllä. En muista, että tällä vuosikymmenellä olisin kävellyt säännöllisesti toistakymmentä kilometriä joka päivä. Olenkin saanut kadunvarsilta parissa viikossa liudan moro-tuttuja. Kysykää vain minulta, jos haluatte tietää kuka mistäkin sisääntuloportista, lapsista tai puutarhasta vastaa tai minkänäköiset ipanat minkäkin merkkisellä autolla kuljetetaan. 

Mää oon ihan kalustoa jo.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s