No Objection

13.10.2016, Hexit-päivä numerolla 110.

Tänään on suuri päivä. Aviomieheni allekirjoitti No Objection Certificate-kupongin RTA:lle (Road Transportation Authority). Omasta aloitteestaan, ilman, että olisin joutunut käyttämään naiskonsteja. Signeeraamallaan vapaamuotoisella kaavakkeella hän nyt vakuuttaa ajolupaviranomaisille, ettei hän vastusta ajokorttihakemustani ja autoiluani Arabiemiraateissa.

Aikooko äiti oikeesti ajaa? Sun autolla? ällisteli esiteini. Ei aio, mies totesi. Mielestäni sanojen lausuminen tapahtui tarpeettoman hitaasti, mutta luulen sen johtuvan kersalle hävitystä xbox-jääkiekko-ottelusta.

Hän, taannoin Hiacen peräluukkuun täräyttänyt sponsorimme, kävi vast’ikään sovittamassa syntinsä RTA:n sakkokonttorissa. Siellä miesten luukulla. Naiset hoitavat sakkonsa eri toimistossa. 

Tänään What’s On Dubai julkaisi artikkelin, jonka mukaan UAE:n liikenteessä kolaroivista kuljettajista syyllinen on vain harvoin nainen. Tosin, naiskuskien määrä liikenteessä on huomattavasti pienempi kuin miesten. Muutamien viikkojen kokemuksen perusteella voin kuitenkin sanoa, että kodin ja koulun väliä päivittäin kulkevana tunnistan naamasta 42 puutarhuria sekä olen useimmiten meinannut jäädä juuri Patrol-naiskuljettajan yliajamaksi. 

Mihin sitten tarvitaan ajokorttia, jos minulla ei ole aikomustakaan ajaa? Varmuudeksi. Hyvä se on hankkia, ennen kuin lupakäytäntö muuttuu, ja täällä se voi muuttua. Aiemmin jossain blogissa kirjoitinkin, että Suomi kuuluu niiden alle 40 maan joukkoon, joiden kansalaisten ajolupa konventoidaan ilman erillisiä ajokokeita tai pakollisia autokoulutunteja. Täkäläiselle kortille tulee siis näin ollen hintaa yhden virastoleiman ja pakollisen optikkokäynnin verran. 

Dubaissa sijaitsee maailman korkein rakennus, Burj Kalifa. Ei enää kauan, sillä vieläkin korkeamman The Towerin perustusten muuraamisesta uutisoitiin kuluvalla viikolla. Myös kaupunkiin useita kuukausia kaivettujen kanavien rakennustyöt alkavat olla loppusuoralla, ja niiden täyttäminen merivedellä on jo aloitettu. Jos olen oikein ymmärtänyt, niiden pitäisi olla täynnä suolavettä vuoden lopussa.

Edellä mainittujen projektien valmistumistakin enemmän odotan, että tulisi sopiva heti lähteä katselemaan Deiran soukkeihin mattoja ja kristallikruunuja. Sellaisia överi-isoja, joita eivät taajamaan 1980-luvulla rakennetun rivitalon Halltex-paneelit kestä. Siippa oli sitä mieltä, ettei kestä kukkaro eikä kyllä täkäläinenkään kattomateriaali.

Ja mitä mattoihin tulee, luulen, että tarvitaan naiskonsteja. Mies väitti silmää räpäyttämättä, ettei ehkä juuri nyt muistu mieleen ”Yllätä vaimosi – tee se matolla” -mainoslause.

Ehkä kysyin väärään aikaan kuukaudesta.

Tänään rikkoutui 30 000 sivulatauksen rajapyykki tässä Hannahoon-blogissa. No, miltä nyt tuntuu? Käyt sä täällä usein? Hyvältä, joo, nöyrä kiitos.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s