Hiekkaa joka lävessä

14.10.2016. Hexit-day 111. 

Lapsi lähti tänään kaverinsa luo ottamaan pingisnerfsäbäjaänärirevanssia, joten ryhdyin oitis vihjailemaan siipalle, että treffeille pitäisi päästä. Heti. Aikaa ei saa hukata. Olemme kaksin aniharvoin. 

Saksalaisella tehokkuudella siunattu mies oli valmis siltä istumalta, vaikkei ole päivääkään käynyt partiossa. Mekkopukeutumiseen ei ollut aikaa, saati muuhun ehostukseen. Ennen kuin olin vetänyt rantaläpsyttimet jalkaan, hän tuuttasi jo katoksessa kierroksia auton moottoriin.

Matkan päämääräksi sponsori oli keksinyt Al Qudran, minne matkaa kotoa alle 40 kilometriä ja kohteessa takuuvarmasti ainakin hiekkaa. Paljon. Paikka tunnetaan keitaistaan, niille rakennetuista lintulammikoista sekä keskelle ei mitään asfaltoiduista kymmenien kilometrien mittaisista polkupyöräilyreiteistä. Kyllä vain. Aavikkoa halkovat kaksikaistaiset kestopäällystetyt pyörätiet, jotka osin ovat jopa valaistuja aurinkokennoilla toimivilla katulampuilla. Niin siistiä! Hepoihmisilläkin on tilaisuus päästä aavikolle, jonne järjestetään Al Qudrasta niin ikään aavikkovaelluksia ratsastaen.

Olimme aavikon laidalla hyvissä ajoin ennen auringonlaskua. Hiekka oli jäähtynyt sen verran, että paljain jaloin tohti kävellä.

Jummalaare, kyllä olisivat Lemminkäisen sorainsinöörit kateellisia, kun tämän näkisivät. Seulomatta siistiä hiekkaa niin kauas kuin silmä kantaa. Ei ehkä kovin kauas, sillä joka reikä silmäkuoppia myöden oli nanosekunneissa täynnä sitä itseään. Tähän emme olleet varautuneet. (Huivi ei täällä ole ollenkaan pöllömpi keksintö.).

Ei tarvitsisi yhtään pohjavesiharjua pistää sileäksi, jos hienoakin hiukan pölyisempi maa-aines laivattaisiinkin täältä Suomeen. Hyvä idea.

Aavikko oli karun kaunis, ja tuuli muokkasi maisemaa aivan silmiemme edessä. Mitään hiekasta ei juuri versonut, paitsi muutamia puita, ruohosipulin näköisiä tupsuja ja grillihiiliä. Ja aavikolla leiriytyneiden jätteitä. 

Ai että romanttiset treffit?

Ei keritty tuijotella toisiamme. Siippa puuskutti Nikoninsa kanssa dyyniltä toiselle ja pyysi, etten tekisi jälkiä joka paikkaan. En tehnyt, mutta kokeilla piti, onnistuuko dyynillä mäenlasku. Ei onnistu. Ahterissani oli kitkaa varmaan enemmän kuin fysiikan laikeihin on määritetty. Minä suorastaan jumiuduin dyyniin. Hiekan äyskäröinti liikkeen edistämiseksi sai aikaan vain pölisevän pilven. Näytimme korppien silmissä varmasti onnettomilta, sillä yksi lintupari alkoi pörrätä yläpuolellamme hanakasti.

Jäimme eloon. Ja ehkä myös siipan kuvauskalusto, johon taltioitui taas kerran upeita otoksia. Aavikkoretkeilylle siis vilpottömät suosittelut. Siitäkin huolimatta, että loppuilta on mennyt hiekkaa ruumiinosista eliminoiden.

Sen pituiset treffit ne. 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s