Shukran, sisters!

23.2.2017, Hexit-päivä 244.

Shukran, sisters, sanoo taksikuski ja tarjoaa omaa englanninkielistä koraaniaan, kun poistumme taksista. Koko matkan Dubai Mall:sta kotiovelle käymme keskustelua Raamatun ja koraanin sisällöstä. Mies oli lukenut tarkasti (?) kumpaisenkin. Hän perustelee uskontojen samankaltaisuutta käyttämällä väittelyn tukena Vanhasta Testamentista kaivelemiaan yksittäisiä jakeita, kuten käden katkomista varkailta. Niin, miksi meillä Suomessa ei varkaalta viedä kättä, taksikuski tivaa.

Hän vetää yhtäläisyysmerkit myös engl.kielen sanalle Lord, jonka mukaan koko Brittein saaret on kristittyjen jumalia pullollaan.

Kristityt saavat pyyhkeitä taksikuskilta yksinsyömisestään. Koraanin ohjeiden mukaan pitää syödä perhekunnittain, eikä syöminen kävellessä ole suotavaa. Ruokaa pitää kunnioittaa. Olemme kaikki samaa mieltä, vaikka tunnustamme Suomessa olevan tuhansia ja tuhansia talouksia, joissa ruokaillaan eri aikaan tai yksin, perheen koosta viis.

Olisin mieluusti käynyt keskustelua pidempäänkin, mutta aihe oli yllättävä, enkä ole Raamatun sanastoon liioin englanniksi perehtynyt. Yleensä taksikuskit eivät puhu mitään. Tai sitten otsassani lukee ”Seesam, avaudu”.

Kyyti oli kumminkin kannattava, sillä meidät yritettiin tuupata ensin ostoskeskuksen taksitolpalla mustaan Mersuun. Ihmettekin, kun antoivat heti kuitin käteen, kun löimme ahterit taksin nahoille. Kympillä kuulemma lähtee ja mittarikin käy. Kun kysyin matkan hintaa, kuski arvioi 90-200 dirhamia. Sanoin, että 50 rahaa maksamme, kuten tullessa. Vasta siinä vaiheessa meitä kehotettiin hyppäämään normaaliin taksiin. Ensimmäinen kerta, kun turistinvalkoisella naamalla (huonovointisuus johtui ostoskeskuksen käytävillä leijuvista hajusteista) koitettiin rahastaa. 

Lapsi kotiutui tänään leirikoulustaan Fujairahista. Kivaa oli ollut. Vain yksi paita repesi. Mieleen olivat snorklaus ja koralliriutat. Pääsi samaan huoneeseen syyrialaisen Samin ja bosnialaisen pojan kanssa. Toiseen hän on tutustunut arabian tunnilla, toiseen tukiopetuksessa. Huoneen valvojaksi nimettiin itse tukiopettaja, ja se oli kersan mieleen. 

Allekirjoittaneen mieleen sen sijaan ei ollut tullimies, joka ratsasi sunnuntaina Suomesta palatessani Helsinki-Vantaan lentokentällä käsimatkatavaroista kallisarvoiset puolukkahillotonkat. Luokittelivat nesteeksi, vaikka marjapitoisuus oli sangen korkea. Sponsori oli pettynyt.

Alkuvuosi on ollut varsin hektinen. Parhaillaankin meillä on vieraita Suomesta. Huomenna lähdemme kannustamaan siipan 3-henkistä säbäjoukkuetta puulaakiturnauksen palkintopallille. Mittelöt käydään merimieskirkon pihakentällä ruotsalaisia vastaan. Ruotsalaiset olivat kuulemma jääneet viime vuonna kullasta ja ennakkohuhut kertovat, että Ruotsista on nyt tuotu vahvistukseksi joku Zlatanin palloilukaveri. 

Olisimme tietysti halunneet askarrella banderollit voittoa (siis Suomen, ei sen Zlatanin kaverin) siivittämään, mutta sponsori ilmoitti varsin värittömästi, että autoon eivät lakanat mahdu.

Ei voi tajuta. Kuka viittäkymppiä käyvä mies nyt ei haluaisi omaa henkilökohtaista huutosakkia (”keski-ikä” 23,5 vuotta) ja plakaateihin huulipunasydämiä nimensä perään?

Danny, jos luet tämän, soita mun sponsorille, pliis.

Advertisement