27.2.2017, Hexit-day 248.
Meillä on takana mukava viikko, kun lapsuudenystävä (ihka oikea kokki, leipuri ja kondiittori!) kävi meitä tervehtimässä – ja pitämässä allekirjoittaneelle siinä sivussa vähän kokkikoulua.
Päivät ovat kuluneet kuin siivillä. Kyllähän arki täällä soljuu, mutta yksinäistä ja virikkeetöntä tämä kotirouvan elo välillä on.
(Aihetta liipaten kirjoitin vieraiden isännöinnistä hieman toiselta kantilta marraskuussa 2016 https://hannahoon.wordpress.com/2016/11/20/tultais-teille-viikoksi/ )
Onnellinen on sponsorikin, sillä hänen ruokatoiveensa toteutuivat, kaikissa oli riittävä combo maustetta, eikä mikään maistunut palaneelta.
Siippa on hengissä viikonloppuna merimieskirkon kentällä järjestetyn salibändypuulaakiturnauksen jäljiltä. Käveleekin itse yläkertaan, vaikka hiukan kankealta näyttää.
Tiimin sijoitus oli viides. Kuvia on nähtävillä merimieskirkon nettisivuilla. Kiva, niin hienosti kannustettiin (kokkiystävä ja minä) ja haettiin kadulle lentäneitä palloja, mutta ainoa kuva meidän tsiiliidertiimistä on se, kun molemmat pyllistämme kameralle koukkiessame käsilaukusta rahaa mennäksemme kanttiinin vohveliostoksille. Ei ehkä olisi pitänyt. Ei syödä vohvelia, eikä kuvata pyrstöjä. Eikä ainakaan laittaa kuvia nettiin.
Ruotsalaisten kunniaksi on sanottava, että turnaus oli hyvin järjestetty, vohvelit taivaallisia, vaikka turnausvoittajat olivatkin Suomesta.
Tai ehkä se sponsorin jäykkä kävely on orastavaa kolotusta. Täällä on nimittäin satanut enemmän ja vähemmän koko viikon. Tai jos ei vettäkään, niin sitten on ollut pilvistä ja tuulista, rannoilla uintikielto. Kurja homma lomailijoille. Tilastojen valossa pitäisi sataa keskimäärin kahdeksana päivänä vuosittain, nyt on ripeksinyt jo tuplat. Pihakasvit näyttävät onnellisilta. Eilisestä sateesta huolimatta puutarhuri M kasteli letkulla kaikki takapihan puskat. Maalaisjärki?
Kävimme viikonvaihteessa tutustumassa viidakkoon Dubai Green Planetissa. Paikka on aika uusi, lähellä uuden karheaa, etenkin lokaalien suosimaa City Walkia.
Useasta kerroksesta huolimatta kohde sopii hyvin liikuntarajoitteiselle, sillä hissi vei ensin puiden latvustoon asti, mistä me sitten loivasti kaarsimme kulkuväyliä pitkin kohti maan pintaa. Ilmastoltaan kostea ja nahkean lämmin tila demonstroi sademetsää ja sen eri kerroksia. Puiden latvustossa pyrähtelivät tukaani, erilaiset papukaijat sekä muut värikkäät siivekkäät, oksilla nuokkuivat laiskiainen ja jotain sipulipissalta haisevia piikikkäitä yöeläimiä. Oli liskoja ja käärmeitä, muurahaisyhdyskuntakin. Halukkaat saivat silittää boaa ja torakkaa. Olin haluton. Maan tasalla pääsimme tutustumaan erilaisiin sademetsän vesissä eläviin kaloihin.
Aikaa meni liki pari tuntia. Oppaita oli paljon, ja kaikkeen löytyi vastaus. Nyt tiedämme, että tukaanin valtaisan nokan tarkoitus on vain ja ainoastaan lämmön säätely. Nokka ensin kainaloon ja sitten pois. Samalla lintu siirtää kropastaan lämpöä. Kätevää. Olenkin aina halunnut oppia teleporttaamaan lämpöä ja kaloreita ruumiista. Vielä kun pään saisin kainaloon.
Hannahoon - Matkalla jonnekin 