Salaisuuksien valotaulu

13.3.2017 Hexit-päivä 262.

Tämä blogi on syntynyt puhtaasta laiskuudesta, ajatuksesta kertoa kavereille ja sukulaisille kuulumiset mahdollisimman vaivattomalla tavalla. Toisekseen, olen aina rakastanut kolumnien ja pakinoiden kirjoittamista, tämä täyttää senkin tarpeen.

Toki iloinen ylläri on ollut, että noin 500 muutakin tod. näk. ventovierasta, mutta suomen kielen taitoista ympäri maailmaa seuraa kuulumisiamme. Tiedän, WordPressin laskuri on kertonut.

265 päivää sitten vannotin sponsorille (joka on alkanut kutsua minua ”salaisuuksien valotauluksi”?!), että koti jätetään blogeissa sanallisesti ja etenkin kuvallisesti ulkopuolelle.

Olen onnistunut välttävästi.

Lupasin myös, etten käsittele blogissa rahaa enkä tavan arkitalouteen liittyviä asioita.

En ole onnistunut lainkaan.

Ihminen on erehtyväinen.

Liki 120:stä postauksesta ehkä sadassa puhutaan siitä, mitä jokin asia täällä maksaa. Ei, meitä ei yllättänyt täkäläinen byrokratia, lainkoura, kaoottinen liikenne, rikkaiden ja köyhien välinen kuilu, ei kuumuuskaan.

Yllätykset ovat kaikki liittyneet rahaan. No, yllätykset… tänne lähtiessämme saatoimme vain arvailla, mitä arki voisi maksaa eli kuinka kallista eläminen täällä tavikselle on. Ja kuka tietää, millaiseksi se muuttuu, kun täällä aletaan periä veroja 2018 alusta alkaen. 

https://hannahoon.wordpress.com/2016/11/02/veroja-mita-vattua/

Esimerkkinä kuluvalta 12 kuukaudelta expatin elämästä: vesi- ja sähkölaskun noin 30% hinnannousu, koulumaksut, (jotka eivät sisällä monistemaksuja, tukiopetusta, kouluruokaa, pakollista koulu-uniformua, välineitä, opetukseen kuuluvia retkiä, ei ainoatakaan kynää…) liki 10%:n vuotuinen inflaatio, community fee (vuokran lisäksi tuleva prosentuaalinen ”yhtiövastike”, mikä Suomessa kuuluisi vuokranantajalle) ja terveydenhuollon kustannukset (korvasipa vakuutus tai ei) sekä tietysti ruoka. Vähän sama kuin asioisi Stockmannin Herkussa vaikka kuinka pyrkii Alepan loppusummiin.

Joka paperiin tarvitaan leima, ja se maksaa. Tässä jokin aika sitten siippa kävi uusimassa parkkiluvan työpaikkansa kellarissa sijaitsevaan pysäköintihalliin. Asian järjestely vei puolikkaan työpäivästä. Homma meni seuraavalla protokollalla:

Täytä lomake ja lähetä s-postilla henkilö A:lle. A vastaa lähettämällä paluupostissa toisen kupongin. Kuponki pitää printata ja viedä virastoon X. Siellä jonotetaan ensin virkailijalle, joka jakaa jonotusnumeroita. Sitten omalla vuorolla virkailija 2. luo. Tämä rahastaa käsittelymaksua 100 dirhamia ja ohjaa odottamaan virkailija 3:n pakeille. Virkailija numero 3. kirjoittaa lapun, joka pitää toimittaa 15 kilometrin päähän virastoon Y. Virkailija nro 4 ( virastossa Y) antaa jonotusnumeron, jolla pääsee 5. virkailjan luo. Tämä katsoo paperit ja pyytää odottamaan pääsyä virkailija 6:lle. Virkailija 6. käy vielä laput läpi, rahastaa tukun dirhameita ja laminoi parkkiluvan.”.

Vielä kuluva kouluviikko ja herranterttu lähtee sukuloimaan Suomeen. Jotta kieli ei pääse loman aikana unohtumaan, tukiopettaja antoi kotiläksyn. Kersan pitää joka päivä lähettää opettajalleen WhatsApp-ääniviesti, ja kertoa, mitä on päivän aikana tehnyt. Mielestäni aivan huippuhauska idea! En yhtään ihmettele, että kersa tykkää opettajastaan ja on pahoillaan yksityistuntien päättymisestä. Me emme ole lainkaan pahoillamme. Ipana ei vain itse tajua, että hänen kielitaitonsa on kehittynyt niin paljon, että hänet on siirretty ”seuraavalle levelille” ja isompaan ryhmään.

Wii häpiii!!

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s