Villan vuokraajat

12.4.2017, Hexit-day 302. 

Kuluvan aamun ajan olen laatinut listaa puutteista vuokra-asunnossamme. En valittamisen ilosta, vaan lista on tarkoitus esittää huomenna vuokranantajamme edustajalle muistutuksena asioista, jotka kuuluvat tälle lakisääteisesti, ja joista osa luvattiin korjata jo vuokrasopimusta tehdessä. Ei ole korjattu, eikä maileihin ja yhteydenottoihin vastattu.

Miksi nyt? 

Siksi, että kuluvan kuun loppuun mennessä (kolme kuukautta ennen vuokrasopimuksen päättymistä) pitää yleisen käytännön mukaan ilmoittaa jatkosta puolin ja toisin. Tod. näk. vuokranantaja ehdottaa, jos edes haluaa sopimusta jatkaa, vuokrankorotusta. Toimintatapa on tyypillinen. Aina tulee joku, joka maksaa pyydetyn vioista huolimatta. Ei sillä, jos alakerran listat hiukan repsottavat, pystyy asian kanssa elämään, mutta kun muutamakin pistoke on kokonaan poissa pelistä puoliksi poikkinaisten johtojen vuoksi, toiseen kylpyhuoneeseen ei tule lainkaan lämmintä vettä, olohuoneen katto on vain osin maalattu, ilmastointikoneisto ei tykkää käynnistyä, ovien hyttysverkot ovat riekaleina… vesipumppua varten on tilattu korjaaja omaan laskuun jo kahdesti, ilmastointikanavien rassaus maksoi vaille tuhat euroa. Sponsorille. Kanavien, joiden vakuutettiin olevan puhdistettuja, kun vuokrasopimusta tehtiin. 

Mutta, todettakoon, että tiettävästi kylppärin allaskaappia lukuun ottamatta mikään ei ole kosteudesta kippurallaan, eivätkä meitä kiusaa torakat tai muurahaiset, eikä nurmikkomme kuhise toukkia.

Oikeasti, puhunko nyt asumisesta Dubaissa? Kyllä. Rakentamisen laatu on usein todella heikkoa ja se tähtää ainoastaan hyvältä näyttämiseen. Viat korjataan purkalla.

Tuttavaperheen asuttama hulppea villa valmistui puoli vuotta sitten. Tässä kuussa vaihdettiin jo yläkerran ilmastointikoneisto, kun se levisi totaalisesti. Alakerran wessat pitää vetää vähintään kahdesti, jos mielii saada putkistoon muutakin kuin vettä. Siitä huolimatta tukoksia on avattu useampaan kertaan ja todettu, etteivät talon alla olevat kaadot johda oikeaan suuntaan. 

Mutta loistavistakin vuokraisännistä olen kuullut, ja heitä piisaa. Sitä, että meillä on ollut vastahankaa, ei pidä yleistää. Toiset välittävät omaisuutensa arvosta enemmän kuin toiset.

Lehtitietojen mukaan ei ole vallan tavatonta, että kellä kämppiä on, on niitä yleensä useita kymmeniä.

Jossain aiemmassa blogissa taisin mainita, että asuttamamme alue (on vanha) oli Dubaissa n. 15 vuotta sitten ensimmäinen, josta expatitkin saattoivat ostaa itselleen kodin. Maata täällä eivät ulkomaan elävät voi omistaa.

Alakoululaisilla on täällä uusi villitys, Fidget spinner (?). Se on värivaloin varustettu sakarainen littana rinkula, jota pidetään kahden sormen välissä ja pyöritetään, niin että valot välkkyvät. 

Oikeesti, moon niin vanha! Jojo sentään vaati jotain taitoja. 

Ymmärrän kyllä kohderyhmän potentiaalin. Lämpöä on päivisin jo liki 40 astetta, eikä koulun pihalla voi juuri tehdä mitään varjopaikkojen puutteen vuoksi. Niinpä lapset lähinnä istuvat rakennusten seinustoilla, syövät, treenaavat bottleflippejä ja pyörittelevä sormillaan sitä vilkkuvaa häkkyrää.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s