- 29.4.2017, Hexit-päivä 319.
Ollaan me tässä jo yhdeksän kuukautta asuttu. Sattuipa niin, että aviomies osui seinänaapurin kanssa samaan aikaan pihaan. Ei sen brassin, jonka koira tuntuu riemastuvan sponsorin näkemisestä enemmän kuin omasta isäntäväestään.
Tämä on se, jonka autotallissa oli taannoin McLaren. Hyvä, ettei ole enää, ottikin niin kovin päähän, sponsori tunnusti valkohampaiselle naapurille ja hänen puolalaiselle sisustussuunnittelijapuolisolleen. Ei syytä huoleen, ei hän niitä enää kuulemma myykään, on siirtynyt Bentleylle.
Siippaa jurppi.
Tuttava lähetti sponsorille viestin, jossa kysyi tarvetta 50-56 -kokoisille vaatteille. Mitä tähän viestiin vastataan? Miksi meille kerätään pieneksi jääneitä työhaalareita? Vannoin; en ole perustanut puutarhureille työhaalarikeräystä. Ne ovat vaatteita vauvalle. Sponsori ilahtui.
Haalareille ei löydy säilytystilaa. En tiedä löytyykö katon alustaa pian meillekään. Tiukille menee. Huhtikuu loppuu, ja vuokrasopimus on menossa katkolle. Jatkosta ei edelleenkään mitään tietoa. Viimeisimmässä mailissa vuokranantajan edustaja pyysi vikalistan vahvistukseksi mm. valokuvaa toimimattomista kattovaloista ja vesiboilerista, joka ei lämmitä.
Kuumuus ja kesän kosteus ovat täällä. Taas syntyy pyykkiä 2-3 paidan päivätahdilla. Henkkamaukat ovat kovilla Hooverin syövereissä.
Kovilla ovat myös kaduilla kodittomina olevat eläimet. Tapa on käsittämätön. Kun muutto maasta, joko pysyvästi tai vain kesäksi, on edessä, osa kissoista ja koirista päästetään ”karkuun” ja häivytään maasta. Päivittäin tämänkin alueen sosiaalisen median palstoilla etsitään jonkun elukan karannutta isäntää. Jokin aika sitten läheisen tekolammen rantaan ilmestyi kesy lemmikkiankkapariskunta.
Ja ankoista luonteva siirtyminen wc:hen… Jos Dubaissa kaikki on todella siistiä ja blingbling, glamour yltää myös yleisiin ja maksuttomiin huusseihin. Monet niistä ovat siinä määrin koreita ja siistejä, että voisi kuvitella asioivansa hotellissa. Paikalla on aina ainakin yksi siivoaja.
Ovat todennäköisesti palkkauksen pohjasakkaa. Yhteistä on muutakin. He hymyilevät aina, tervehtivät kuin odotettuakin vierasta. Siinä suomalainen hämmentyy.
Viikolla satuin lähiostarin wessaan. Siellä parveili pikkukauppojen palkollisia. Ihan kuin tuloni olisi keskeyttänyt jotain. Kun tein lähtöä, syy selvisi. Siivoojan uniformuun sonnustautunut neekerityttö alkoi laulaa. Voi taivas mikä ääni! Se kaikui tekomarmoreissa. Neljän pöntön pikkukäymälä oli tovin kuin oopperatalo.
Wow!! En kehdannut jäädä venyttämään käsienpesutoimintojani (vesi katkeaa automaattisesti viidessä sekunnissa).
Jos tuo nuori nainen olisi syntynyt johonkin muualle kuin Afrikkaan, eikä päätynyt siivoamaan kerma-ahtereiden käymälöitä, hän voisi laulaa toisenlaisissa paikoissa. Olin myyty.
Muistin taas, että pelkkä naaman väri on lottovoitto – vaikken yhtään säkeistöä pysy nuotissa. Kerran yritettiin triona onnittelulaulua siskolle; minä, sponsorin sävelkorva ja akustinen kitara. En osunut kertaakaan nuotille, vaikka säestäjä muutti lentokorkeuttakin. Sen jälkeen sponsori ei ole ehtinyt säestää kitaralla kertaakaan.
Kovia nämä ruuhkavuodet.
Hannahoon - Matkalla jonnekin 