4.6.2017, Hexit-day 355, ramadanin 9. päivä.
Ei soinut eilen Suvivirsi. Soi ovikello kello 9.59.
Landlord (valtio-omisteinen kiinteistösijoitusyhtiö) oli lähettänyt meille rempparyhmän, joka saapui minuutilleen ja etukäteen ilmoitettuun kellonaikaan 10-10.30.
Oven takana seisoi pieni hintelä mies. Painoi varmaan 11,4 kiloa vähemmän kuin allekirjoittanut. Mies oli yksin. Kauluspaita-lookissa. Ei ollut varmaan koskaan porakonetta nähnytkään. Hän tuli katsomaan, mitä pitäisi maalata.
Maalata.
Se, että olohuoneen katto on vain osin maalattu, on pienin murhe. Entäs ne sähköhommelit, lukot, liukuovet ajan vääntämillä kiskoilla, riekaleiset moskiittoverkot, kaksi rikkinäistä vesivaraajaa, arvaamaton ilmastointi..? Yhden kylppärin koko katto on purettu kosteusvammautumisen vuoksi eikä toista yläkerran parvekkeen ovea saa auki edes väkivalloin.
Sponsorin kolme päivää jatkunut miesflunssa on pehmittänyt aivot. Olen varma. Hän vain nyökytteli ja räpsytteli lempeästi silmiään. Sen sijaan minä kävin kierroksilla. Ei se sen vika oo, sanoi siippa, ja katsoi merkitsevän pitkään havaitessaan, kuinka raskaushormoonit alkoivat kiristää vaimoihmisen äänensävyä.
Maalarmiehen käynti kesti tasan viisi minuuttia. Minä puhisin, mies lupasi muistaa landlordia uudella sähköpostilla, taputteli olalle. Minua. Ei maalaustarkastajaa. Niisti väliin ja näytti punaisen nenänsä kanssa pienessä nousussa olevalta ”ei olla köyhiä eikä kipeitä” -puistokemistiltä.
Ihmeiden aika ei ole ohi. Ovikello kilkkasi taas 10.29. Asialla olivat Pekka ja Pätkä oransseissa paidoissaan. Meiltä hoituu kaikki.
Jesta. Nyt meni jo sponsorikin hämilleen. Taas kuvattiin ja tehtiin listaa, mikä mättää. Viikossa-parissa pitäisi tapahtua.
Ehkä vuokranantaja ei tahdo, että lähdemme. Vuokrien hinnat yleisesti ovat hieman tippuneet, naapurustossa on paljon tyhjää. Asutamme alueen pienimpää townhouse-asuntotyyppiä ja toisaalta, täällä jos missä, tykkäävät ihmiset asua väljästi. Tarjontaa siis olisi. Muutto on siinä määrin v-mäistä hommaa ja jäisi kokonaan aviomiehen harteille heinäkuun helteissä, että muutaman sadan euron vuosisäästöllä ei kannata nähdä vaivaa. Kustannuksia tulisi kuitenkin, vähäinen puutarha tulisi palauttaa hiekkakentäksi ja paperitöitäkin muutto teettäisi. Totuus on, että tämän hintaluokan kodeissa (vuosivuokra alle 40 000 euroa) vaihtamalla ei välttämättä saa parempaa.
Sheikki naapuriemiraatista on pitämässään juhlapuheessa väläytellyt mahdollisuutta, että (ruoka)kaupat lakkaisivat ilmaisten muovipussien jakamisen ja perisivät muovipusseista dirhamin kappaleelta. Ihan totta. Hienoa! Kestokassit kehiin, kyllä moisella muovin käyttö vähenisi.
Kestokasseja näkee harvoin, sillä kassojen päässä odottavat asemissa pakkaajat muovipusseineen. Yleensä siitä syntyy hämmennystä, kun pyytää pakkaseen meneviä tuotteita ruskeaan, maitotuotteita Muumiin ja hevi-osaton ostoksia Ikea-kassiin. Toimivat kyllä näppärästi. Sitä mukaa, kun kassa vetää tavaroita hihnaa pitkin, hymyilevä, usein kokohaalariin pukeutunut miespakkaaja tekee ostoksista pieniä solmulla suljettuja nyssäköitä ja donkkaa takaisin kärryyn.
Eilen tilasimme illallisen kotiinkuljetuksella. Kerta oli järjestyksessään toinen koko täällä asumisemme aikana. Nyt testasimme pizzaa. Systeemillä on puolensa, ei tarvitse laittautua ihmisten ilmoille ja saa einestää ennen auringonlaskua.
Pizzan syöminen sen sijaan ei ollut järkevää. Närästi, mutta hyvää oli.
Tai siippaa närästi. Minä valvoin tulevaa viikkoa murhettuen.
Sponsori lähtee työmatkalle Sri Lankaan. Aika moneksi päiväksi. Määränpää on Colombo, se missä parhaillaan tulvii ja lilluu. Ukkosta ja vettä on luvattu monelle lähipäivälle. Sadekauden tuhot ovat pahimmat vuosiin, liejua, kodittomia ja romahtaneita teitä on joka puolella. Taudit leviävät katastrofialueilla. Ilmakosteus on 80-90 ja mittarin lukemat 3-kympissä.
Ei kuulemma haittaa. Se on melkein kymmenen astetta vähemmän kuin Dubaissa tällä hetkellä.
Hannahoon - Matkalla jonnekin 