Vyötärö 107 senttiä

18.6.2017. Hexit-päivä 369. Me lomailemme Suomessa, sponsori puurtaa yli 40 asteessa aavikon laitamilla sähkölaskun eteen. 

Soitan kitaraa ja tapan muurahaisia, tiivisti siippa puhelimessa.

Kävi vähän sääliksi. Myös muurahaisia. 

Päivän uutiset käsittelevät lähinnä ”iid”:iä, eli kuinka monta vapaapäivää ramadanin päättymisen kunniaksi on luvassa kenellekin. Missä vaiheessa Qatarin kriisin sovittelu (?) on, en tiedä. Myös vuokranantaja tuntuu kadonneen maan alle asunnon korjausvelvoitteineen. 

Ensi viikon sää jännittää. Toiveissa on äkillisiä muutokset märkiin ja salamankuvilla varustettuihin sääennusteisiin.

Mikä kesä tämä on? Vettä tulee vähän väliä. Aakeitten laakeitten savipellot ovat muuttuneet kahlaajien paratiiseiksi.

Herrantertun on tarkoitus osallistua 10-14-vuotiaille tarkoitetulle poikien seikkailuleirille Lohjanjärven rantamaisemissa. Yöpyminen tapahtuu teltoissa metsässä. Jos sataa neljä päivää kuin saavista, voi olla, etten saa kersaa enää ikinä telttaan.

Sadevaatteita on metsästetty sadasta kaupasta. Ei löydy. Hajakokojakin vain saapashyllyissä. 

Toisin kuin piti, diabeetikon verensokerit ovat hyvistä ohjeista, neuvolan tarjoamasta sokeriäitien vertaistukiryhmästä ja uudesta (terkkarista sai mittarin kaikkine lisävarusteineen omaksi. Upeea, Suomi!) verensokerimittarista huolimatta korkealla.

Ei helpota tilannetta, että juoksee hyväruokahaluisena ystävien-tuttavien kahvipöydästä toiseen, poikkeaa kaupan jugurttihyllyllä, limppuosastolla, paistotiskillä… Ei minua nälässä ole Dubaissakaan pidetty, ruokavaliosta vain on puuttunut niin paljon mieluista. 

Pullahiirien tukiryhmässä paljastui, että rakas karjalanpiirakka sisältää kahden ”pisteen” verran hiilareita. Näitä pisteitä saisi syödä parikymmentä vuorokaudessa. Murskaava on siis uutinen, että neljä rapeaa voikuorista piirasta on yhtä kuin 8/20 koko päivän hiilareista. 

Pullahtava habitus hämmentää. Myös ympäröivää maailmaa. En tiennyt ollako vaivaantunut vai ei, kun eläkeikäiset kanssa-asiakkaat kehottivat kiilaamaan koko Cittarin kassajonon kärkeen, tai kun Dna-liikkeen asiakaspalvelija nouti allekirjoittaneelle tuolin takahuoneesta.

Vuosi on muovannut minusta Suomi-fanin. En jaksa lakata kehumasta Suomeen rakennettuja terveydenhuoltopalveluita.

Olemme olleet Suomessa viikon. Saamani kohtelu on ollut kuin prinsessalla konsanaan: neuvolakäynti, verikokeita, lääkärin vastaanotto, sokeriryhmän vertaistapaaminen, hammaslääkärin vastaanotto päivän varoitusajalla… Maksutta. Verorahoilla.

Viime päivät ovat olleet lentoa kolmen maakunnan välillä. Ihan suorinta reittiä en ole maantietä niellyt, sillä joka kylässä tuntuu olevan kesäistä häppeningiä. Eilen kävin jännittämässä Forssassa Suvi-illan maratoonareiden loppukiriä. 

Juhannus puskee niskaan. Vielä kun keksisi jotain tekemistä. Bailabaila ei nyt luonnistu. Sukulaisten nurkissa punkkaaminen on hiukan raskasta. Päivitellään muun muassa kuinka monta tammenterhoa pihapiirin yliaktiivinen orava on piilottanut päivän aikana pihassa seisovan vanhan auton akun päälle. Pörröhäntäinen rotta on talven aikana oivaltanut, että hangeton nurmikenttä ei tarjoakaan riittävää suojaa talvivarastoille, ja päättänyt siirtää niitä japanilaisen konehuoneeseen. Kolina vain käy, kun auton käynnistää. 

Elämä on. 

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s