Villasukat kottaraisille

27.7.2017, 408. Hexit-day.

Sponsori postaa sosiaalisessa mediassa valokuvan ja kertoo viritelleensä villasukkansa auton sivupeileihin. 

Huolestun.

Syynä auton koristeluun ovat kuulemma narsistisia piirteitä omaavat pikkulinnut, jotka ovat innostuneet seurustelemaan peilikuvansa kanssa. Linnunulosteiset autonkyljet ovat ajaneet siisteyttä ja järjestystä vaalivan siipan tilaan, jossa hän on päättänyt uhrata rakkaat villasukkansa. Ne ovat varmaan Dubain ainoat. Huijaan. Minunkin Neuvostoliittooni (aviomiehen antama nimitys allekirjoittaneen vaatekaapille) on kätkettynä yksi pari. Miksi? Kertaakaan niitä ei ole käytetty. Sitä paitsi, töllin lattiat ovat kauttaaltaan laatoitettu, joten villasukilla pitäisi osata myös kävellä niin, että pysyy pystyssä. Myös portaissa.

Uudessa Dubain-kodissa alkavat lopulta perusasiat toimia. Vahingossa poralla lävistetyn jalkojenpesualtaan/ bideen vesijohto on korjattu, asunnon kaikki neljä ilmastointiyksikköä jäähdyttävät ja keittiön välikattoon lirutteleva vesipoileri on vaihdettu.

Jee!

Suomessa siippaa vastassa on viimeisillään raskas nainen. Olen paisunut käsittämättömiin mittoihin ja siirtynyt vaa’assa uudelle kymmenelle. Painoa on kertynyt reipas 800g/ viikko. Olen kankea ja turhautunut. Autoilusta on tullut liki mahdotonta aina vain vaakatasoisemman ajoasennon takia. Terveydenhuoltohenkilökunta kannustaa pitämään jalat ristissä pari viikkoa, siippa pysymään pois auton ratista.

Olen suunnitellut lähipäiville väliaitojen maalausta, rikkaruohosavottaa ja keittiöremonttia. En ole vakuuttunut innostuuko aviomies to do -listasta, etenkin, kun kyseessä on hänen lomansa ja takana muuttorumba kaikkine säätöineen.

Netti on kytketty, on sähköt ja vedet. Onko se nyt ohi? Ei. Seuraavaksi väännetään edellisen asunnon nk. takuuvuokran palautuksesta. Jos hyvin käy, shekki palautuu muutamassa viikossa tai ehkä jouluksi. Tai sitten valitetaan korkeammalle taholle. Kaikista mahdollisista tuntuu olevan Dubaissa asuvilla suomalaisilla kokemusta.

Kuluvan viikon aikana aviomies on myös katsastuttanut autonsa. Vakuutusyhtiön tarjoama palvelu on kivuton: auto, tarvittavat paperit ja käteinen raha haetaan sovitusta paikasta ja ”leimattu” auto palautetaan sovittuun paikkaan. Itse palvelu ei maksa extraa. Kun kaikki on kunnossa, rekisterikilpeen kiinnitetään tarra, joka kertoo mihin asti katsastus on voimassa ja vakuutukset maksettu. 

Nettilehdestä luin, että pääemiraatti Abu Dhabi on rankattu maailman toiseksi turvallisemmaksi paikaksi elää ja työskennellä. Järjestystä turvaa ja ylläpitää yli 34000 poliisia. Vuoteen 2021 poliisien määrää, Abu Dhabissa, on kasvattaa yli 47500:aan. Uutisen mukaan tämä tarkottaisi yhtä sheriffiä per 58 abudhabilaista.

Vertailun vuoksi: Suomessa poliisissa palvelee tällä hetkellä n. 7200 poliisia. Vuosikymmenen taitteessa heitä oli Poliisijärjestöjen liiton mukaan n. 7900 ja vielä vuonna 2014:kin melkein 7500. 

Uusimpien tilastojen mukaan Abu Dhabin väkiluku oli n. 2,5 miljoonaa (2013) ja vuotuiseksi kasvuksi on ilmoitettu noin seitsemän prosenttia. Suomessa oli tilastojen mukaan 5,5 miljoonaa (2013) asukasta.

Vastaavia lukuja en löytänyt Dubain emiraatin osalta.

Arvailun varaan jäi, mikä maa/kaupunki oli se ”maailman turvallisin”. Ettei vain Suomessa olis…?

Poliisijärjestöjen

 liiton mukaan vuosikymmenen vaihteessa Suomessa oli poliiseja vielä lähes 7 900

Poliisijärjestöjen

 liiton mukaan vuosikymmenen vaihteessa Suomessa oli poliiseja vielä lähes 7 900t t

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s