Ostareita aavikko pullollaan

25.5.2018, Hexit-päivä vol. 709

9. päivä ramadania. Perinteiden mukaan tätä päivää kutsutaan Hag Al-Layla:ksi. Tänä päivänä emiraattilasten on ollut tapana mennä esittämään naapureilleen lauluja ja runoja. Mukanaan he ovat vieneet pähkinöitä ja taateleita, jotka ovat pakattu perinteikkääseen kangaskassiin (cloth bag?).

Me ostimme (eilen) taatelit kaupan kilolaarista itse, käärimme pekoniin ja löimme grilliin. Jos ruoka on törkeän hyvää, niin sitä se todellakin oli.

Viikolla kävimme ensimmäisellä iftarilla (se oitis auringonlaskun jälkeen oleva ruokailu, jolloin paastoavat muslimitkin saavat syödä) tämän ramadanin aikana. Seurassamme oli suomalaisperhe, joka on asunut täällä pitkään. Meidän kaikkien ällistykseksi naapuripöytään tilattiin olutta. Kaljaa. Ramadanina. Sen täytyi olla alkoholitonta? Pian toisessa pöydässä avattiin viinileka.

Perhe totesi, että tämä on ikinä ensimmäinen kerta, kun näkevät alkoholianniskelua iftarilla. Siitäkään huolimatta, että olimme A-oikeuksin varustetun hotellin yhteydessä buffaillallisella. Netissä etukäteen varatessa ja maksettaessa ei ollut vaihtoehtoa alkoholitarjoiluun. Ei sillä, että olisi ollut tarpeita. Nupin saa turvoksiin ihan ylensyömällä. Se on äärimmäisen helppoa, sillä kattaukset palvelevat niin silmää kuin napaa.

Aiempaan poikeavaa myös on, että lähistön pienessä supermarketissa Starbucks anniskelee kahvia ja särpimiä, tosin sermin takana, mutta kuitenkin.

Mikäli ruokapaikkojen suljettuja ovia ja sermejä ei lasketa, oma mutu on, että ostoskeskuksissa on huomattavasti useampi liike avoinna ramadanin aikana kuin esimerkiksi kolme vuotta sitten.

Asuntoalue, jolla kotimme sijaitsee, on rakennettu 2000-luvun alkupuolella. Nyt kun alue on täkäläisittäin elinkaarensa päässä, tuntuu kivalta saada palvelut nurkalle. Kuluvalla viikolla nimittäin avattiin ostoskeskus noin kolmen kilometrin päähän. Tästä ei ole linnuntietä kuin ehkä kilometri, niin valmistunee kuluvan vuoden aikana vielä toinen, paljon isompi. Siippa alkoi epäillä, että ostareita on kohta tiheämmässä kuin rukoushuoneita.

Esiteini, joka tämän tästä haaveilee, että voisi hengata ostareilla, kuten teinit Suomessa (ilman vanhempiaan) on iloinen. Etenkin, kun lähiostarissa on myös kuuden salin leffateatteri.

Minäkin olen onneni kukkuloilla. Yli sadan kaupan komplexi, ei siis mikään ihan mini!

Sponsorin lompakkoa ahdistaa.

Miksi ostari kahviloineen sitten tekee niin iloiseksi? Koska sinne pääsee valtavan asuntoalueen puistoväyliä pitkin. Kävellen. Pyörällä. Olen pari vuotta tahkonnut yksin, sittemmin vauvanrattaiden kanssa, päämäärättä naapuruston katuja ees-taas. Maisema käsittää pieniä tekolampia ja samanlaisia tasakattovilloja silmän kantamattomiin. Alueelta ulostautuminen edellyttää aina taksimatkaa jonnekin.

Mitä tulee ostarin tarjontaan, se ei poikkea mitenkään muista. Olisin voinut elää ilman musiikkikoulua, kukkakauppaa ja pikasuutaria. Japnilaisten tiimari eli Daiso on ihan jees, sillä sieltä saa normaaleja suodatinpusseja.

Minulle riittää, että se on siinä. Ostari. Tämä lienee suuri ongelma koko valtiossa. Yhä useampi (turistikin) hengaa päivän ostosparatiisia ihmetellen ja tyytyy lopulta ostamaan vain kahvimukillisen.

Tänään tilasin netistä asusteita. Täällä varsin yleisen tavan mukaan ja verkkokaupan sijaan tuotemyynti tapahtuu kuvina sosiaalisessa mediassa, kuten facessa ja instassa. Tilaus tapahtuu niinkin yksinkertaisesti kuin WhatsApp-viestinä ja tuote on päivässä-parissa ovellasi. Ilman postareita, lunastus käteisellä. Jos et tykkää, säästyy palautuksen vaiva.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s