Puolijumala – suomalainen?

8.6.2018, 723. Hexit-päivä.

Kävimme nauttimassa aviomiehen intialaisten kollegoiden kanssa ramadan-puffetillallisen, iftarin. Pönötimme pyöreän ravintolapöydän ympärillä ja odotimme lupaa syödä. Tarjoilija tuli vesipullonsa kanssa. Kaatoi ensin The Vauvalle, joka istui isänsä oikealla puolen. Sitten sponsorille. Loogisesti seuraavana vuorossa olisivat olleet kollegat, sen sijaan tarjoilija kurvasi pulloineen luokseni toiselle puolen pöytää, poukkoili taas ja kaatoi herrantertulle. Vasta lopuksi vetensä saivat aviomiehen kollegat.

En kiinnittänyt asiaan huomiota, ennen kuin 11-vuotias kysyi suomeksi, millä perusteella tarjoilija jätti intialaismiehet välistä. Niin, missä järjestyksessä olisi pitänyt mennä? Suomalainen tarjoilija olisi ehkä aloittanut vanhimmasta naishenkilöstä ja edennyt järjestyksessä?

Tapasin joitain viikkoja sitten Marina Malliin rakennetussa vauvojen leikkipaikassa japanilaisen naisen. Hän vaikutti mukavalta ja sovimme tapaavamme uudelleen.

Tapasimmekin. Ensimmäinen tapaaminen oli pysäyttävä kokemus. Herrantertun yksi täkäläisistä ystävistä on Japanista, joten olen jo saanut ”harjoitusta” saarivaltion väen kohteliaisuuksiin liittyen. Nainen pääsi silti yllättämään. Hän tempaisi merkkilaukustaan japaninkielisen kirjan. Sisältö meni tyyliin näin ”20 askelta saavuttaa suomalainen osaaminen”.

Te ette voi ymmärtää kuinka Japanissa suomalaisia ihaillaan ja ollaan kateellisia. Teillä on kaikki niin täydellistä.

Kahden tunnin ajan kerroin suomalaisesta peruskoulusta, päivähoitojärjestelmästä, äitysrahasta, julkisesta terveydenhuollosta, kouluruuasta progressiivisesta verotuksesta, velka-asteesta ja luonnosta. Maintsin myös taantumasta ja turvapaikan hakijoista. Muumimaailmasta ja Marimekosta hän tiesi enemmän kuin allekirjoittanut. Aina väliin hän huokaisi ” Wow!” ”Really??” ”Are you serious?” ”Imagine!”. Hetken näytti siltä, että hän alkaa tehdä muistiinpanoja.

Toisella kertaa vein hänelle nipun vanhoja avotakkoja ja gloriankoteja Muumi-kestokassissa.

Hänestä auringossa kärvähtänyt, ohut raidoitettu tukkatöyhtöni oli niin ihana, ja syvällä päässä olevat sini-vihreät silmäni niin kauniit. Yritin kyllä sanoa, että suomalaiset ovat melko masentuneita eivätkä osaa brändätä ruokatuotantoaan vientiin. He myös purnaavat ja moni kärsii työttömyydestä koulutustaustastaan huolimatta.

Ja, että luonne on sellainen että käytännöllisyys saattaa ajaa ulkonäön ohi. Vaatimattomiakin ollaan. Noin niin kuin keskimäärin.

Hän sivutti kaiken sujuvasti.

Salibandy ja viljoista valmistettavat puurot kuulostivat hänestä sangen eksoottiselta, revontulista puhumattakaan.

Hänestä tuntui hassulta, että samalla omakotialueella saattaa asua varakas juristi ja vanha eläkeläismummo. Tai että eri tuloluokan vanhempien lapset ovat samassa lähikoulussa ja kulkevat sinne itsenäisesti jopa kahden kilometrin matkan. Siis pyörällä??

Edes sponsorilta en ole saanut osakseni japanilaisnaisen harjoittamaa henkilöpalvontaa. Tunsin itseni puolijumalaksi.

Sanoin, että jos suomalaisella on rutkasti rahaa, hän useimmiten tekee kaikkensa, ettei se näkyisi liiaksi ulospäin. Hän katsoi minua arvioiden.

Näytin varmaan upporikkaalta väsähtäneenä kotiäitinä kynsilakat rispaantuneina (täällä on hyvin tavallista että sekä miehet että naiset käyvät säännöllisesti manissa ja pedissa) lapsen kuolat rinnuksilla.

Hän arvioi minua ja näki, että hän mietti mitä sanoisi.

Mutta onhan sinulla merkkilaukku, hän totesi.

Joo, mutta eihän se nyt aito ole.

Sovimme uuden tapaamisen. Joskus riittää, että on Suomesta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s