Hämärähommia

17.10.2018, Hexit-päivä vol. 837.

Tööt, kuuluu naapurin autokatoksesta. Kesti puoli vuotta oivaltaa, että aina kun naapurin isäntä tulee kotiin, vuorokaudenajasta viis, hän antaa äänimerkin ennen kuin astuu sisään.

Jos joisin viiniä, voisin parin lasillisen jälkeen käydä kysymässä, miksi koko naapuruston pitää tietää hänen kotiutumisestaan. Että kotiapulainen osaa piiloutua? vai pitääkö rouvan olla ovella ottamassa kenkiä jalasta ja ojentamassa sanomalehteä?

Sponsori veikkasi, että pistävät kuleja palasiksi ja myyvät jonnekin. En oikein usko. Rouvakin niin mukava. Tarjosi minttua kukkapenkistään.

Pariskunta on Pakistanista. En tunne heitä, etnistä taustaansa tai pyhää kirjaansa, mutta epäilen, että siellä selitettäisiin yksityiskohtaisemmin äänitorven käyttöä.

Kerroin siipalle, että tämäkin seikka on oikein hyvää matskua tulevaan kirjaan. Sponsori oli samaa mieltä. Hän ylipäätään on sitä mieltä, että voisin taltioida jotain jännempää kuin meidän arkeamme blogiin tai kuvata talouden wessoja someen. Jostain kumman syystä olen kerännyt jo melkoisen kuvakavalkadin kaikesta siitä, mitä The Vauva on saanut survottua pyttyyn. Muistutin sponsorille, ettei pyttyä voi kuvata muualla kuin wessassa. Hän ei pitänyt asianhaaraa lieventävänä.

Herranterttu innostui sulkapallosta todella. Yhden treenin sijaan hän on käynyt harjoituksissa kolmesti viikossa. Ilahduttava huomata, että näin lyhyessä ajassa säännöllinen verryttely ja liikkuminen näkyy jo kropassa. Ja ennen kaikkea ryhdissä.

Kerran viikossa pt käy jumppauttamassa meitä Suomi-akkoja. Ei näy missään, vaikka hikeä on vuodatettu olohuoneen itämaiseen (lue: Belgia) mattoon desejä.

Sponsorin kanssa keskustelemme usein suvaitsevaisuudesta ja pitkämielisyydestä. Viime aikoina olemme vääntäneet esimerkiksi peistä siitä, missä menee pitkämielisyyden ja ymmärryksen raja, kun kaveri kääntää syystä tai toisesta harrastetoiminnalta varat ja jättää muut siivoamaan sotkuja.

Tänään oli pakko jo alkaa ihmetellä puutarhurinkin aivotoimintaa, vaikka olen ottanut sydämen asiakseni yrittää ymmärtää.

Hän käy kuudesti viikossa kastelemassa postimerkinkokoisen takapihamme. Nurmikko on osapuilleen neliönmuotoinen ja istutukset ovat reunoilla. Nurmikkoa ei voi katsoa mistään suunnasta huomaamatta, että keskellä pihaa tönöttää sprinkleri. Se on aina samassa paikassa, eikä siihen koske kukaan muu kuin puutarhuri itse. Hänen se onkin.

Siitä huolimatta taas tänään puutarhuri tuuppasi ruohonleikkurin sprinklerinsä yli niin, että kolina kävi. Laskujeni mukaan tämä oli jo kolmas vesihyrrä.

Reilun vuoden aikana.

Sillai.

Advertisement