31.12.2018, Hexit-day vol 912.
Vuosi 2018 on melkein paketissa. Kiitos ja kiitollisuus siitä. Ei isompia vesivahinkoja eikä kolareita, ei sairauksiakaan. Ei torakoita, ei hämähäkkejä. Sponsorin virastoasiointi ja jonottaminenkin on mennyt ilman ihan hirveän suurta stressiä.
Kesällä myytiin viimeinen Suomen-koti, ja hankittiin kesäauto. Kyllä siinä hätätapauksessa vaikka nukkuu.
Vain The Vauvan flunssien vuoksi on käyty sairaalassa tiheämmin. Ovat myös huolestuneita, sillä hän kasvaa pituutta niin paljon hitaammin kuin ikätoverinsa. Kun ottaa huomioon sukujuuret, emme ole itse kovinkaan murheissaan.
Jännitystä tarjoili syksyllä siipan keuhkoputkentulehdukseen määrätty hevoskuuri, joka aiheutti niin pahan allergisen reagtion, että hädin tuskin ehdimme takaisin sairaalan ensiapuun ennen kuin koko siipan hengityskoneisto turposi umpeen.
Jäätiin henkiin myös vauvavuodesta. Lähinnä lyhyet yöunet vaativat veronsa. Jos parikymppisenä laukkasi viikonlopun läpi muutaman tunnin yöunilla, se on tässä iässä ihan legendaa. Se näkyy myös naamasta ja vaa’assa. Kun aikaa olisi, ei ensimmäiseksi ole virtaa lähteä hölkälle tai kuntosalille. Edes blogeja ei ole syntynyt, paitsi joskus.
Meillä on tekosyitä.
Yritystä kumminkin on, sillä syksyllä palkkasimme parin Suomi-rouvan kanssa yhdessä personalrainerin, joka käy potkimassa meihin tahtia kerran viikossa. Putosi viisi kiloa.
Vauvan kehitystä on ollut hieno seurata. Se tuottaa suurta iloa ja onnellisuuden tunnetta, paitsi ehkä silloin, kun wc-pöntöstä saa kalastaa hammasharjoja, sukkia, vaippoja, leluja, joulupalloja, kenkiä tai kaukosäätimiä. Ylivoimaisesti v-mäisin on golfpallo, sillä se menee syvälle.
Syksyllä alkoi teinihkön yläkoulu, vähän takkuillen. Motivaatio ja alakoulun into ovat olleet hukassa. Teini”ihansama”hormonit jylläävät. Vanhat kaverit ovat kaikki eri opetusryhmissä.
Kersa kaipaa Suomeen entistä useammin, muttei kumminkaan halua muuttaa takaisin. Kolme kertaa viikossa pidetyt sulkapallotreenit ovat olleet mieleen, silti hän vahtisi mielummin salibandymaalia Lohjalla. Dilemma.
Dubaissa on asuttu nyt 2,5 vuotta. Paikka alkaa tuntua kodilta, mutta edelleen on selvää, että tämä on määräaikaista ja kutsu takaisin Suomeen tulee ennen pitkää. Tällä hetkellä tilanne on se, että allekirjoittanut on pois työelämästä, kunnes The Vauva täyttää kolme. Siihen on aikaa noin 1,5 vuotta.
Tuleva kevät on käänteen tekevä. Suurin osa suomalaisista lapsiperheistä, joihin olemme tutustuneet, lähtee pois. Sponsorin ratkaisu on ” älä ystävysty liikaa.”. Se on vaikeaa, jos joidenkin ihmisten seurassa viihtyy, niin minkä sille voi?
Tänään on puutarhurin viimeinen työpäivä. Sponsori on lopen kyllästynyt ”because the season” -selittelyyn. Kesällä kasveja kuoli kuumuuden takia, nyt syy on kuulemma se, etteivät ne saa valoa. Paleltuvat, öisinkin vain 18. Viimeinen pisara oli, kun monen vannottamisen jälkeen puutarhuri oli kylvänyt nurmikentän täyteen sinisiä lannoitepipanoita. Viimeksi viikko sitten kävimme keskustelun, ettei puutarhaan saa laittaa mitään muuta kuin nestemäistä lannoitetta, sillä vauva syö kaiken. Pask…. lannoitten maku jäi suuhun eniten siksi, että hän teki sen salaa. Ei vaivautunut edes kertomaan, että osaisimme pitää ipanan pois pihalta muutaman vuorokauden. Eilinen sitten tarkkailtiin, alkaako vaahto valumaan suusta, tai saako lapsi jotain muita oireita. Pihallahan se tietysti kuokki, kun on niin hyvä sää. Naamasta päätellen oli aterioinut yhtä ja toista.
Summa summarum. Kivaa oli. Nyt pitäisi vielä löytää kesäksi vuokrakoti. Ei se vanha farmari-Ford sentään niin mukava ole, että siinä neljä ihmistä useamman yön nukkuu. Edes Suomen suvessa.
Ei tässä iässä.
Hannahoon - Matkalla jonnekin 