1.10.2018, Hexit-päivä vol. 821.
Kulunut kuukausi on ollut yhtä sairastelua. Vakuutusyhtiön joka-vaivaan-lotolla-neljä-tai-viisi-lääkettä -sairaalassa on käyty laskennallisesti joka neljäs päivä.
Sponsorin Omaniin osuva työmatka sattui saumaan, että kenties omantunnon aneina, perheenpää päätti siirtää koko kuumeilevan sairastuvan pariksi päiväksi hotelliin toipumaan maan 2. suurimpaan kaupunkiin, Salalahiin.
Väljästi rakennettu maalaiskaupunki sijaitsee Dubaista parin tunnin lentomatkan päässä, vuoriston ja upeiden valkohiekkaisten rantojen välimaastossa, n. 150 kilometrin päässä Jemenin rajasta.
Vielä 1970-luvulla Oman oli yksi maailman köyhimmästä valtioista, jonka nykyinen sulttaanihallitsija on uudistuksillaan nostanut jaloilleen. Omanilaiset arvostavat johtajaansa suuresti. Sulttaani on mm. rakennuttanut omilla rahoillaan suurmoskeijan. Pyhään paikkaan ei kuitenkaan turisteilla ole asiaa perjantaisin. Omanissa myös moni muu paikka/nähtävyys on tuolloin kiinni, mikä kannattaa huomioida maassa lomaillessa.
Jos resort-hotelleja ei lasketa, hiukan nuhjuista seudulla on, mutta siistiä. Aidosti siistiä. Siistiä ilman satoja halpatyösiivoajia.
Roskat eivät pyörineet pitkin kujia ja tienposkia. Niitä kansoittavat kamelit. Erämaalaivoja, aaseja, vuohia ja jopa lehmiä oli joka puolella. Aavikko muistutti seudulla lähinnä aroa, sillä toisin kuin Dubaissa, Omanissa sataa. Lämpöasteitakin kymmenen vähemmän tähän aikaan vuodesta.
Elikoiden kanssa sai olla tarkkana, sillä laidunmaita ei ole rajattu kameliaidoin. Sähkötolppien tukivaijerit olivat suosittuja. Elikot jonottivat päästäkseen kihnuttamaan persustaan vaijereihin.
Oman teki vaikutuksen aitoudellaan. Lokaalit olivat ystävällisiä, saattoivat jopa kysyä kuulumisia, toivottaa tervetulleiksi maahan. Heitä näkyi myös työelämässä. Ei vain loistoautojen ratissa. Emme tosin nähneet niitä. Sen sijaan Toyota-jälleenmyyjä on todella onnistunut työssään, sillä Salalahin autokannasta liioittelematta 80 prosenttia oli Toyotoita.
Erilaista oli myös, että omanilaisia naisia ei näkynyt kuin siinä yhdellä ostarilla, jonka löysimme. Mutta vastaan tullessaan naiset katsoivat silmiin, jopa hymyilivät. Tämä johtui tosin ehkä The Vauvasta, joka vitivalkoinen peikkotukka ja siniset silmät ovat näillä leveyksillä melkoisen eksoottiset.
Salalah on miesten. Tällainen vaikutelma syntyi. Poikkesimme perjantaina supermarkettiin. Ruokaostoksia tekivät vain pojat isiensä kanssa, henkilökunta oli miehiä, ravintoloissa istui miehiä, autoissa istui miehiä. Missä pikkulapset ja vaimot?
Emiraattinaisten tapaan Omanin naiset olivat hunnutettuja ja kokonaan mustissa, kasvoista näkyivät vain silmät. Poikkeavaa oli abayan mitta, sillä etenkin nuoremmilla naisilla se paljasti jalkaterän liki nilkkaan saakka. Ja kengät. Korkoa oli monella aika tavalla ja vaikutelmaksi jäi, että he olisivat hieman emiraatteja lyhyempiä.
Miesten päähine oli pillerirasiamainen ei huivi, kuten emiraateilla.
Kovin aktiivista minilomastamme ei tullut, sillä sponsori oli kiinni työssään, me muut puolikuntoisia. Kävimme toki katsomassa upeita rantoja, kuten Al Mugshailia. Tyhjää oli. Koska pukeutumissäännöt ovat konservatiivisemmat (myös miesten toivotaan peittävän olkansa ja polvensa) en tiedä, mitä olisi seurannut, jos rannalla olisi röhnöttänyt bikineissään. Kameleille se oli sallittua.
Näkemisen arvoiset olivat myös vuoristossa olevat ”makeat vesistöt” Ayn Razat sekä Wadi Darbat. Kumpaisessakaan ei ollut lupa uida. Wadi Darbatissa varoiteltiin tauteja levittävistä etanoista tms. mutta todellisuudessa saattaa vain olla, ettei turisteja haluta pulikoimaan kallisarvoiseen ja makeaan veteen, mikä on elinehto kaikelle elämälle ja eläville muuten vähäsateisilla seuduilla.
Suosittelut: näkemisen arvoinen paikka!
Hannahoon - Matkalla jonnekin 